Naarjärven jäät lähtivat 21.4. - tulossa haravointitalkoot lauantaina 5.5.

1.5.2018

Tilanne 21.4. hetkiä ennen jäiden lähtöä.
Tilanne 21.4. hetkiä ennen jäiden lähtöä.

Pari ajankohtaista asiaa: jääveikkauksen voitti Pekka Salomaa, joka veikkasi tismalleen oikean päivän, 21.4. Luvatun luontoretken tilalla lauantaina 5.5. pidämme haravointitalkoot kello 10 alkaen.

Jäät lähtivät tänä vuonna 10 päivää myöhemmin kuin 2017

Lauantaina 21.4. talvisaunan uimarit joutuivat työntelemään jäälauttoja kauemmaksi laiturista. Kova tuuli työnsi jäätä rantaa kohti. Kauempana oli vielä yhtenäistä jäätä. Näytti siltä, että järvi voisi vapautua jäistä hyvinkin pian.

Illalla yhdeksän maissa tuuli oli tehnyt tehtävänsä. Järvi oli vapaa. Jäänlähtöpäiväksi tuli siis lauantai 21.4. Viime vuonna jäät lähtivät jo 11.4. Talvi oli siis ankarampi kuin vuosi sitten.

Jäänlähtöveikkaukseen saimme 54 veikkauslappua. Varhaisin veikattu päivä oli 30.3. ja viimeisin 28.4. Pekka Salomaa oli veikannut ainoanan 21. päivää huhtikuuta. Taisi olla hänen ainoa veikkauksensa, ja se perustui pitkäaikaiseen tilastointiin Naarjärven jäänlähdöstä! Asiastahan on kerrottu Naarjärvi-kirjassa. Kannattaa pitää mielessä ensi vuotta varten.

Haravointitalkoot lauantaina 5.5. kello 10 alkaen

Luontoretken tilalla pidämme haravointitalkoot. Ottakaa oma harava mukaan. Kyläyhdistys tarjoaa kahvit ja makkarat. Sää varaus: jos sataa kaatamalle, ei talkoita pidetä. Tervetuloa!

PS. Talviuintikausi on siis loppunut. Kiitokset uimareille ja erityisesti talkoolämmittäjille!