Kyläsuunnittelu

Ensimmäinen kyläsuunnitelma vuosille 2004 - 2010 julkistettiin 2004. Kyläsuunnitelmaa päivitettiin vuosina 2009 - 2012.

 

Näin tiivistettiin ensimmäinen kyläsuunnitelma tiedotteessa 8.10.2004:

"Tieksmäki-Metola kyläyhdistys julkisti ensimmäisen kyläsuunnitelmansa, jossa pohditaan kylän tulevaisuutta ja kehittämistä. Päällimmäisen ajatuksena on estää Kiskon läntisten kylien syrjäytyminen: "syrjäkylätkin" voivat olla eläviä ja toimeliaita kyläyhteisöjä, joissa kaikkien asukkaiden on hyvä elää. Palvelujen puuttuessa kyläläiset voivat vaikuttaa moneen asiaan itse: luoda kulttuuri- ja vapaa-ajan tarjontaa ja tehdä aloitteita yhdyskuntatekniikan parantamiseksi."

Kyläsuunnitelma 2004 - 2015 on 16-sivuinen vihkkonen, joka kertoo kylien sijainnista, historiasta, nykytilasta ja kehittämistavoitteista. Kyläsuunnitelma tehtiin työryhmässä, haastatteluina ja erilaisissa seminaareissa. Työryhmä toteutti kaksi asukaskyselyä. Työryhmää veti Irma Parviainen.

Vuosikokouksessa 2009 kyläyhdistys päätti päivittää kyläsuunnitelman. Työ tehtiin vuosina 2009 - 2012. Loppuraportti esiteltiin syyskokouksessa 2012.

Tutustu kyläsuunnitelmaan

PDF-tiedostoKyläsuunnitelma 2004_2005.pdf (1.8 MB)
Kyläsuunnitelma vuosille 2004 - 2010